Torstaina lähdimme tasan kello 10:00 Jyväskylästä kohti Helsinkiä. Matka meni varsin helposti koska kerrankin nelostietä ei oltu revitty täysin auki ja tietöitä oli vain kolme, mutta perille päästyämme meitä odotti varsinainen jonotusrumba. Tyhjää rullakkoa sai jonottaa kaksi ja puoli tuntia mikä on kyllä aivan törkeää verrattuna edellisvuoteen, jolloin siihen ei mennyt kuin 20min. Kun rullakko viimein saatiin, niin itse tarkastuksesta päästiin kyllä puolessa tunnissa. Kello oli reilusti yli 19 kun koneet olivat kasassa ja avajaisseremoniaakin jouduttiin lykkäämään kello 21 paikkeille. Heti sen jälkeen lavalle rynnisti Machinae Supremacy ja meno oli kyllä mahtava, äänenvoimakkuus oli ainakin riittävä kun earit päässäkin kuuli kaiken täydellisesti.
MaSun keikan jälkeen torstai-iltana ei ollut enää muuta kuin GameDev-kompo, jossa nähtiin muutama uusi ja pussillinen vanhoja ideoita. Jokainen päättäköön itse mikä oli kilpailun laatu tänä vuonna.
Liikennevalot mahtuivat kuin mahtuivatkin mukaan ja niihin rakenneltiin keskiviikkoyönä porukalla vielä uusi ohjaus, tästä lisää ihan erikseen. Muutenkin tältä päivältä ei juuri kerrottavaa ole, emme ehtineet varsinaisesti edes kierrellä areenalla kun suurin osa ajasta meni jonottamiseen ja kamojen roudaamiseen.
Huomiselta enemmän juttua sekä kuvia. Liikennevaloista lupaan höpistä viikonlopun aikana ihan kunnolla ja selvitän perusteellisesti miten niitä nyt ohjataan PC:llä.
Leave a Reply