Sivusto avattu

TPWX-Laiteblogia on tullut kirjotettua nyt jo kolmisen vuotta ja koska harrastus on pysyvää laatua, päätimme ottaa käyttöön oman domainin. Samalla vaihtui nimi, Laiteblogi on nyt paremmin elektroniikkaan liittyvä Miljoonalaatikko, nimi kuvaa paremmin harrastuksemme laatua sillä miljoonalaatikostahan voi löytää mitä vain. Uusi sivusto toi mukanaan uuden tekniikan, halusimme selkeyttä ja laajennettavuutta, joten valitsimme tehtävään WordPressin. Vanhojen tekstien ja kommenttien siirtäminen onnistui hienosti ja nyt kuvatkin ovat saaneet galleriarakenteen jolloin kuvien hallinta helpottuu. Pyrimme lisäilemään galleriaan entistä enemmän myös niitä kuvia, jotka eivät välttämättä liity mihinkään juttuun, joten kannattaa seurata tilanteen kehittymistä.

Uuden sivuston alkuvaiheessa voi tulla pieniä kämmejä ja kaikki featuret eivät välttämättä vielä toimi kun vielä opettelemme uuden ohjelmiston käyttöä, joten olkaa kärsivällisiä. Timanttejakin pitää hioa ennenkuin ne näyttävät hyviltä. Kehitys on hidasta koska teemme kumpikin tätä (vielä ainakin) omaksi huviksemme. Mitä itse teksteihin tulee, niin kesä on hieman hiljaista, aikaa kuluu enemmän ulkona ja muissa harrastuksissa. Itselläni on kuitenkin pari projektia työn alla joista lupaan kirjoittaa kattavat jutut ja taitaa Tommillakin olla ässä hihassa. Lisäksi töissä ollessani tulee epäilemättä taas löytöjä vastaan.

Lopuksi haluaisin toivottaa kaikille uuden Miljoonalaatikon lukijoille hyvää ja rauhallista Juhannusta.

Leave a Reply

You can use these HTML tags

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>